Navigointivalikko

Poliisi fiktiossa sisältö

Poliisi fiktiossa

Poliisi fiktiossa -näyttely antoi kuvan siitä, miten kotimainen fiktiivinen kirjallisuus, elokuvat ja tv-tuotannot ovat muovanneet kansalaisten mielikuvia poliisista ja poliisin työstä. Näyttely alkoi 1800-luvun alun pilkkarunoista päätyen nykypäivän monimuotoiseen ja -ilmeiseen tuotantoon.

Yleiskuva Poliisi fiktiossa -näyttelystä. Kuvassa kaksi museovierailijaa kävelemässä näyttelyyn, ympärillä näyttelyyn liittyviä piirroskuvia.

Kuva Poliisimuseo

Poliisimuseo järjesti näyttelyä valmisteltaessa leikkimielisen äänestyksen suosikkipoliisihahmoista. Äänestyksessä ylivoimaisiksi voittajiksi selviytyivät Reinikainen ja komisario Palmu apulaisineen. Näiden kahden suosikkipoliisihahmon lisäksi näyttelyssä esiintyi paljon muitakin poliisihahmoja.

Näyttelyssä kuultiin myös poliisien näkemyksiä dekkarien poliisihahmoista ja poliisityöstä annetuista mielikuvista. Lisäksi kirjoittavat poliisit Marko Kilpi, Mikko Karppi ja Pasi Lönn kertoivat osana näyttelyä, miten he ovat yhdistäneet poliisin ja kirjailijan työn.

Näyttely oli esillä keväästä 2013 syksyyn 2014.

Kaksi museovierasta tutustuu näyttelyyn. Kuvassa etualalla kylttejä eri kaupunkeihin.

Kuva Poliisimuseo

Katso näyttelyyn liittyvät haastattelut

Katso Marko Kilven haastattelu Poliisimuseon YouTube-kanavalla

Katso Mikko Karpin haastattelu Poliisimuseon YouTube-kanavalla

Katso Pasi Lönnin haastattelu Poliisimuseon YouTube-kanavalla

Näet upotetut videot vain, jos olet hyväksynyt sivuston evästeet. Evästeasetuksiasi voit muokata Tietoa sivustosta -sivulla kohdassa Evästeet. Jos et halua hyväksyä evästeitä, voit katsoa videot Poliisimuseon YouTube-kanavalla.

Evästeasetukset Tietoa sivustosta -sivulla