Navigointivalikko

Haista ite sisältö

"Haista ite" – Suomen poliisikoirat 100 vuotta

Suomalainen poliisikoiratoiminta täytti 100 vuotta vuonna 2009. Juhlavuoden kunniaksi Poliisimuseossa oli esillä poliisikoira-aiheinen näyttely "Haista ite" – Suomen poliisikoirat 100 vuotta.

Yleisnäkymä näyttelystä Haista ite – Suomen poliisikoirat 100 vuotta. Valokuvissa esillä muun muassa poliisikoiria ja koiranohjaajia.

Kuva Poliisimuseo

Näyttely esitteli poliisikoirien monipuolista ja haasteellista työtä. Kerroimme näyttelyssä muun muassa poliisikoirien hankinnasta, koulutuksesta ja työtehtävistä. Museovieraat tutustuivat poliisikoiran taipaleeseen pennusta tottelevaiseksi ja taitavaksi poliisin apulaiseksi. 

Poliisikoiratoiminnan ja sen historian lisäksi näyttely sisälsi tietoa muun muassa koiran fysiikasta ja aisteista. Näyttelyn toiminnallisessa osassa kävijät saivat esimerkiksi testata oman hajuaistinsa tarkkuutta.

Nuorimmat kävijät viihtyivät katsomassa Ransu Karvakuono -filmejä. Videoissa Ransu haastatteli erilaisissa töissä olevia poliisikoiria.

Näyttely oli esillä syksystä 2009 syksyyn 2010.

Museovieras suorittaa koira-aiheista tehtävää museon näyttelyssä.

Kuva Poliisimuseo