Pääsyvaatimukset eri aikoina

Eri aikoina on haluttu erilaisia poliiseja. Tälle sivulle olemme koonneet poimintoja pääsyvaatimuksista eri aikoina.

Hyvä käsityskyky, terve ja roteva ruumis

Suomen itsenäisyyden alussa miehistö valittiin upseeri- tai suojeluskuntataustaisista, ja taistelukokemus valkoisen armeijan riveistä oli hyvä suositus. Luotettavuus tarkoitti suojeluskunnan lausuntoa poliittisesta oikeistolaisuudesta. Muista vaatimuksista voitiin tinkiä. Poliiseja koulutettiin etenkin mellakkatilanteisiin.

Poliisissa oli suuri vaihtuvuus ja alhaiset palkat, joten miehiä oli vaikea houkutella alalle. Niinpä hakijoilta ei vaadittu pohjakoulutusta, ja moni poliisimies oli käynyt vain kiertokoulun. Tarpeellisiksi ominaisuuksiksi katsottiin “hyvä käsityskyky, terve ja roteva ruumis sekä moitteeton entisyys”.

1920-luvulla arvostettiin tarmokasta, rohkeaa ja päättäväistä luonnetta. Kiertokoulun käyneille konstaapeleille piti Valtion poliisikoulussa opettaa ammattiaineiden lisäksi myös yleissivistystä, kirjoitusta ja laskentoa.

Vuoden 1926 poliisikomitea määritteli poliisin vaatimukset: vähimmäispituus 170 cm, hyvä kuulo- ja näkökyky, 22–36-vuotias, suoritettu asevelvollisuus tai suojeluskuntakasvatus, todistus luotettavuudesta, raittiudesta ja sopivista elämäntavoista sekä reipas ja arvonantoa herättävä olemus.

Käskijäluonne, ei hölöttäjä

1930-luvulla hakijoilta vaadittiin aliupseerikoulutus. Lisäpisteitä sai esimerkiksi autonkuljettajan tai radiosähköttäjän tutkinnoista.

Sodan jälkeen opiskelijat otettiin "massavalintana", eli pääsyvaatimuksista tingittiin rajusti, kunnes valintakriteereitä taas kiristettiin 1949 ja pyrkijöille alettiin järjestää älykkyystestejä ja soveltuvuuskokeita.

1940–1960-luvulla raittius ja nuhteettomuus eivät enää riittäneet. 1950-luvulla painotettiin hyvää kuntoa, "yleistä fiksuutta" ja "käskijäluonnetta", "hölöttäjä" ei kelvannut. Vaatimukset kertoivat aikansa miesihanteesta. Vuonna 1957 keskikoulun suorittaneita oli poliisiopiskelijoista jo kolmannes.

1960–1980-luvulla vaatimukset olivat: käytännöllinen, toimiva, voimakas, lujaluonteinen, sovinnainen ja nuhteeton. Hakijan tuli olla vähintään alikersantti, 20–30-vuotias ja vähintään 175 cm pitkä. Huomiota kiinnitettiin sanavalmiuteen ja ulkonaiseen olemukseen.

Suvaitsevainen ja lainkuuliainen

Vuodesta 1974 alkaen naiset saivat hakea poliisikoulutukseen ilman erillistä lupaa.

1970-luvulla hakijan tuli olla fyysisesti, psyykkisesti ja asenteellisesti sopiva – suvaitsevainen, lainkuuliainen, ihmismyönteinen, sosiaalinen ja demokraattinen – ei boheemi tai impulsiivinen. Yksityisasiat piti hoitaa mallikkaasti ja pahennusta herättämättä.

Ikärajat ovat vaihdelleet: vuonna 1978 otettiin 22–25-vuotiaita ja vuonna 1985 alaikärajaksi tuli 18. Vuonna 1994 yläikäraja oli 35.

Vuoden 1985 poliisiasetuksessa pidettiin kiinni armeijan upseeri- tai aliupseerikoulutuksesta, mutta vaatimus ei koskenut naisia.

Ystävällinen ongelmanratkaisija

1990–2010-luvulla on haettu rauhallisia, määrätietoisia, rohkeita, asiallisia, ystävällisiä ja rehtejä poliiseja.

Lakiin kirjattiin 2000-luvulla vaatimus, että poliisiksi pyrkivän pitää olla Suomen kansalainen. Samalla rekrytoinnissa alettiin panostaa naisiin, harvaan asutuilta alueilta kotoisin oleviin sekä etnisesti tai muuten vähemmistöryhmiin kuuluviin.

Ikä- ja pituusrajat poistuivat 2000-luvulla.

Nykyään poliisikoulutukseen hakevan odotetaan olevan sosiaalisesti taitava, yhteistyökykyinen ongelmanratkaisija ja vastuunottaja sekä hyvässä fyysisessä kunnossa.