Poliisimuseo avoinna jälleen 8.2. alkaen ‒ tervetuloa vierailulle!

Julkaisuajankohta 4.2.2022 11.17
Uutinen

Poliisimuseo avaa ovensa koronasulun jälkeen tiistaina 8.2.2022. Museo on avoinna tiistaista perjantaihin kello 10–15 ja lauantaisin kello 12–17.

– Koska koronavirustilanne Suomessa jatkuu edelleen, suosittelemme vahvasti, että kaikki 12-vuotiaat ja sitä vanhemmat museovieraat käyttävät kasvomaskia tai -visiiriä tiloissamme. Huolehdithan myös osaltasi turvaväleistä ja käsihygieniasta ja tulet meille vierailulle vain terveenä, muistuttaa museon johtaja, intendentti Tiina Tuulasvaara-Kaleva.

Opastukset ryhmille ovat toistaiseksi tauolla. 

Elämyksiä koko perheelle

Poliisimuseossa on esillä kaksi näyttelyä. Vaihtuva näyttely ”Väritetty totuus – Taiderikoksia Suomessa” esittelee keskeisiä Suomessa tehtyjä taiderikoksia ja niiden poliisitutkintaa. Perusnäyttely ”Poliisi paikalla” kertoo, miten järjestyksenpito ja poliisin työ ovat muuttuneet Suomessa vuosisatojen aikana.

– Nähtävää ja elämyksiä on koko perheelle. Meillä voit esimerkiksi istahtaa poliisimaijan kyytiin ja kokeilla taitojasi rikostutkijana. Lapsille on oma osasto, poliisikamari Pokela. Sisäänpääsy Poliisimuseoon on ilmainen.