Uutta sivustolla: verkkonäyttely virkapuvuista

Julkaisuajankohta 12.4.2016 9.28
Uutinen

Miltä poliisin virkapuku näytti Suomen itsenäisyyden alussa? Mikä oli herrasmiespoliisin univormu? Milloin kenttähaalari tuli käyttöön järjestyspoliisilla?

Näitä kysymyksiä Poliisimuseosta kysytään usein, ja nyt niihin saa vastaukset uudesta verkkonäyttelystä. Pussihousuista haalareihin - Poliisin virkapuku Suomessa -näyttely esittelee poliisin virkapuvun kehitystä 1800-luvulta nykypäivään.

- Näyttelyssä on kuvia ja tekstejä esimerkiksi haalareista ja ajopuvuista, päähineistä, jalkineista sekä virkatakeista. Poliisin virkapuvun kehitystä voi seurata aikajanan mukaan tai teemoittain. Esillä on myös mallipiirroksia vaatteista ja niihin kuuluvista tunnuksista sekä säädösten alkuperäisiä tekstejä, joista näkee miten, virkapuku on määritelty eri aikoina, kertoo Poliisimuseon tutkija Panu Rissanen .

Sotilaallisesta tyylistä käytännölliseen

Ensimmäiset poliisitoimen virkamiehiä koskevat pukumääräykset annettiin 1800-luvulla. Poliisin työ alkoi ammatillistua 1800-luvun loppupuolella kaupungeissa, ja samalla poliisin virkapukuihin alkoi tulla yhdenmukaisuutta ja sotilaallisia piirteitä.

- Verkkonäyttelyssämme korostuu erityisesti 1900-luku, jolloin poliittiset muutokset ja aktiivinen pyrkimys virkavaatetuksen kehittämiseen toivat virkapukuun muutoksia kiihtyvällä tahdilla. Sotilaallisesta tyylistä siirryttiin käytännöllisyyden korostamiseen.

Sivusto julkaistaan kevään aikana myös ruotsiksi ja englanniksi.

» Tutustu Pussihousuista haalareihin - Poliisin virkapuku Suomessa -verkkonäyttelyyn

Poliisimuseo Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen