Reinikaisesta Repomieheen - Poliisimuseossa avautuu uusi Poliisi fiktiossa -erikoisnäyttely

Julkaisuajankohta 4.4.2013 0.00
Uutinen

Tekolunta, 1970-luvun muovipintainen sohva, baarituoleja, poliisin moottorikelkka, elokuvateatterin valomainos ja "juopon kuorintalomakkeita" 1980-luvulta - näitä kaikkia on tarvittu Poliisimuseon uuden erikoisnäyttelyn rakentamisessa.

Perjantaina 5.4.2013 avautuva Poliisi fiktiossa -erikoisnäyttely kertoo, miten kotimainen fiktiivinen kirjallisuus, elokuvat ja tv-tuotannot ovat muovanneet kansalaisten mielikuvia poliisista ja poliisin työstä. Näyttely alkaa 1800-luvun alun pilkkarunoista ja päätyy nykypäivän monipuoliseen tuotantoon.

- Uudessa näyttelyssä voi istahtaa Raidin baariin, vierailla reinikaistyyliin sisustetulla poliisiasemalla ja katsella elokuvakoosteen museoon rakennetussa Kino-Karhu-teatterissa, kertoo museon tutkija Tiina Tuulasvaara-Kaleva .

Tuttuja poliisihahmoja

Erikoisnäyttelyssä esiintyy tuttuja poliisihahmoja komisario Palmusta Rauno Repomieheen. Myös yleisö pääsi vaikuttamaan hahmojen valintaan, sillä näyttelyyn valikoitui tavallisten kansalaisten suosikkipoliisihahmoja Facebookissa järjestetyn äänestyksen perusteella. Erikoisnäyttely keskittyy fiktiivisiin suomalaisiin poliisihahmoihin ja poliisityön kuvauksiin, joten esimerkiksi yksityisetsivä Jussi Vares ei ole päässyt näyttelyyn mukaan.

Myös oikeat poliisit pääsevät ääneen: Näyttelyssä kuullaan virassa olevien poliisien näkemyksiä fiktiopoliiseista ja poliisityöstä annetuista mielikuvista. Lisäksi nykypäivän kirjoittavat poliisit Marko Kilpi , Mikko Karppi ja Pasi Lönn kertovat osana näyttelyä, miten he ovat yhdistäneet poliisin ja kirjailijan työn.

Faktoja tarinoiden takana

Näyttely ei esittele vain suosikkipoliisihahmoja, vaan nostaa esille myös faktoja tarinoiden takana ja fiktion vaikutuksen todellisuuteen.

- Joskus fiktion luoma kuva on erilainen kuin todelliset tapahtumat tarinoiden takana, ja silti fiktion tarjoamasta näkökulmasta tulee todellisuutta. Näyttelyssä tällaisesta kertoo tapaus Pihtiputaan poliisisurmista 1960-luvulla. Tv-sarjan ja elokuvan luoma kuva tapahtumista oli hyvin erilainen kuin esitutkintapöytäkirjojen. Fiktion tarjoama näkemys saattoi jopa vaikuttaa presidentin tekemään armahduspäätökseen, tutkija Tiina Tuulasvaara-Kaleva sanoo.

Poliisi fiktiossa -erikoisnäyttely on tehty yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen arkiston ja Elävän kuvan museon kanssa. Näyttely on esillä syksyyn 2014 asti.

» Poliisimuseon uuden näyttelyn rakentamiseen voi tutustua museon Faktaa fiktiosta -blogissa .
» Erikoisnäyttelyn esittelysivu

Poliisimuseo Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen