Poliisimuseossa uusi ”Haista ite” -erikoisnäyttely

Julkaisuajankohta 14.5.2009 0.00
Uutinen

Poliisimuseossa avautuu lauantaina 16.5. uusi erikoisnäyttely " Haista ite" - Suomen poliisikoirat 100 vuotta. Suomen poliisikoiratoiminnan 100-vuotisjuhliin liittyvä näyttely esittelee poliisikoirien monipuolista ja haasteellista työtä. Erikoisnäyttelyssä kerrotaan muun muassa poliisikoirien hankinnasta, koulutuksesta ja erikoispoliisikoirien tehtävistä. Näyttelyssä voi tutustua poliisikoiran taipaleeseen pennusta tottelevaiseksi ja taitavaksi poliisin apulaiseksi.

- Tämä erikoisnäyttely on sekoitus historiaa ja nykypäivää. "Haista ite" -näyttely on nimensä mukaisesti toiminnallinen näyttely: museovieraat voivat esimerkiksi testata oman hajuaistinsa tarkkuutta. Tarjoamme tietenkin myös paljon faktatietoa sekä poliisikoiratoiminnasta että yleisemmin koirista, niiden aisteista ja fysiikasta, käyttäytymisestä ja koulutuksesta, kertoo Poliisimuseon tutkija Tiina Tuulasvaara-Kaleva.

Koiranohjaaja ja poliisikoira muodostavat tiiviin työparin. Näyttelyssä kuvataan tätä kumppanuutta pennun hankinnasta koiran eläkkeelle jäämiseen asti. Tarinoista löytyy niin iloisia kuin surullisiakin kokemuksia poliisikoiran jännittävästä ja joskus myös vaarallisesta työstä.

- Nuorimmat kävijät viihtyvät varmasti katsomassa Ransu Karvakuono -filmejä. Ransu on Poliisimuseon yhteistyökumppani, ja hän on haastatellut erilaisissa töissä olevia poliisikoiria.

Museovieraista hajunäytteitä tunnistuskoirille

Poliisikoiralaitos ja Poliisimuseo keräävät yhteistyössä museovierailta hajunäytteitä tunnistuskoirien harjoituksia varten. ID- eli hajutunnistuskoira pystyy tunnistamaan ihmisen ominaishajun, joka on yhtä yksilöllinen kuin DNA ja sormenjäljet, ja siten olemaan apuna rikosten selvittämisessä.

Tunnistuskoirat tarvitsevat harjoituskäyttöön paljon vertailuhajunäytteitä eri ihmisistä. Museoon tulevilla ryhmillä on mahdollisuus auttaa ID-koirien koulutusta antamalla vertailuhajunäytteitä. Hajuja kerätään yli 15-vuotiailta, vapaaehtoisilta museokävijöiltä. Vertailuhajuja ei säilytetä pitkään, vaan metallipalikat, joihin ihmisten ominaishajut on tartutettu, pestään ja steriloidaan käytön jälkeen.


» "Haista ite" -näyttelyn sivu

Poliisimuseo Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen