Poliisimuseossa taas ennätysvuosi: yli 21 000 vierasta

Julkaisuajankohta 8.1.2015 0.00
Uutinen

Poliisimuseossa kävi vuonna 2014 yli 21 400 vierasta, mikä on museon historian suurin vuosittainen kävijämäärä. Edellisvuonna kävijöitä oli yli 20 200.

- Kävijämäärä oli ennätyksellinen, vaikka emme edes avanneet uutta näyttelyä. Lokakuussa päättynyt Poliisi fiktiossa -näyttely on ollut suosituin näyttely Poliisimuseon 10-vuotisessa historiassa, intendentti Aimo Aitasalo kertoo.

- Olemme  vakiinnuttaneet paikkamme Tampereella koko perheen museona.  Erityisesti meitä on kiitelty siitä, että täällä on mielenkiintoista näkemistä ja tekemistä kaikenikäisille.

Uusi erikoisnäyttely huhtikuussa

Poliisimuseo tuottaa uuden erikoisnäyttelyn noin 1,5 vuoden välein. Huhtikuussa 2015 avataan Voimaa ja vaativia tilanteita -erikoisnäyttely.

- Uudessa erikoisnäyttelyssä on paljon toiminnallisuutta. Näyttelyssä saa "rehkiä" olan takaa: voi esimerkiksi testata Polamkin pääsykokeiden tyyliin, miten onnistuu lähes 80 kiloisen nuken siirtäminen, Aitasalo lupaa.

Poliisimuseo Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen