Poliisimuseossa noin 15 000 kävijää vuonna 2010

Julkaisuajankohta 21.1.2011 0.00
Uutinen

Poliisimuseoon tutustui viime vuoden aikana hieman yli 15 000 kävijää. Erityisesti koululais- ja päiväkotiryhmien määrä kasvoi: Poliisimuseo houkutteli luokkaretkeläisiä, ja valtakunnallinen Mennään museoon -viikko toi koululaisryhmiä ilmaisille opastuksille.

Poliisimuseon kävijämäärään vaikutti elokuussa sattunut vesivahinko, joka sulki museon lähes kahden kuukauden ajaksi.

- Vesivahinko sattui kiireisimpään aikaa syyskauden alussa ja aiheutti muun muassa poliisikoirista kertoneen erikoisnäyttelyn purkamisen ennen aikojaan. Epäonnisen vuoden ilahduttavin asia on, että koululaisryhmien vierailuja oli selvästi edellisvuotta enemmän, Poliisimuseon intendentti Aimo Aitasalo sanoo.

Erikoisnäyttelyt esillä tammikuun loppuun

Poliisimuseossa on perusnäyttelyn lisäksi esillä vaihtuvia erikoisnäyttelyitä. Tammikuun 2011 loppuun asti esillä ovat Todisteena kuva - teknisen rikostutkinnan valokuvia Tampereelta 1920-luvulta 1950-luvulle -näyttely ja liikkuvan poliisin 80-vuotisjuhlanäyttely.

Maaliskuussa 2011 avautuu erikoisnäyttely Ohranasta Supoon , joka kertoo valtiollisten turvallisuuspoliisien historiasta Suomessa.

Poliisimuseo on kaikille avoin ja ilmainen museo Tampereella Poliisiammattikorkeakoulun yhteydessä. Museo on avoinna tiistaista perjantaihin kello 10-15 ja lauantaisin kello 12-17.

Poliisimuseo Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen