Poliisimuseossa kävijäennätys ja uusi verkkonäyttely

Julkaisuajankohta 19.1.2018 13.36
Uutinen

Poliisimuseossa koettiin 2017 jälleen ennätysvuosi: kävijöitä oli lähes 31 500. Määrä oli museon tähänastisen historian ennätys. Vuonna 2016 kävijöitä oli 29 700.

Varsinkin kesän kuluessa Poliisiammattikorkeakoulun yhteydessä Tampereella sijaitsevaan Poliisimuseoon päätyi todella paljon matkailijoita. Houkuttimena toimi toukokuussa avautunut itsenäisyyden juhlavuoden näyttely Järjestys romahtaa 1917 , joka tarjosi katsottavaa ja koettavaa koko perheelle.

- Vahvuutemme on, että näyttely tarjoaa näkemistä ja tekemistä kaikenikäisille, iloitsee Poliisimuseon tutkija Maritta Jokiniemi .

Yhtä elämyksellisiä tulee tänä vuonna avautuvista uutuusnäyttelyistä.

- Suomalaisen poliisikoulutuksen vaiheita esittelevässä Muodollisesti pätevä - Poliisikoulutus 100 vuotta -näyttelyssä museovieraillemme on tarjolla muun muassa leuanvetoa ja ainutlaatuisia filmejä poliisikoulutuksen varhaisajoilta. Lisäksi tänä vuonna meille on tulossa muun muassa virtuaalilaseilla katsottava elämyksellinen ajokokemus poliisiautossa.

Poliisimuseossa on käynnissä myös uuden, vuonna 2019 valmistuvan perusnäyttelyn suunnittelu.

Uutta verkossa: näyttely poliisin ammatin ja imagon kehittymisestä sadan vuoden aikana

Itsenäisen Suomen poliisi -verkkonäyttely kertoo poliisin ammatin ja ammattitaidon kehittymisestä viimeisen sadan vuoden aikana. Näyttelyyn on koottu yli 100 valokuvaa, joista syntyy kokonaisuus poliisin työnkuvan muutoksesta. Silti jotakin samaa voi havaita olleen konstaapelien työssä vuosikymmenestä toiseen: kansalaisten päihtymystilan aiheuttamat häiriöt ja muut sosiaaliset ongelmat. Poliisi on tehnyt tätä valvontaa lainsäätäjän määräämällä tavalla välillä hyvinkin tiukasti, välillä sallivammin.

Itsenäisyyden alussa poliisit olivat pelättyjä virkamiehiä, nyt laajasti kansalaisten luottamusta nauttivia arjen turvaajia. Poliisin nykyisen palvelukulttuurin pohja luotiin 1950-luvulla, kun ryhdyttiin korostamaan konstaapelien ystävällisyyttä, lähestyttävyyttä ja kansalaisten neuvontaa. Ammattikunta on kehittynyt työmenetelmien, välineiden, varusteiden, koulutuksen ja lainsäädännön muutosten myötä monipuoliseksi ja yhteiskunnan muuttuvissa olosuhteissa toimivaksi virkamiehistöksi. Poliisin ammatin suosio ja arvostus on nykypäivänä poikkeuksellisen korkea: yli 90 % kansalaisista pitää suomalaista poliisia luotettavana ja puolueettomana viranomaisena.

Verkkonäyttely täydentää Poliisimuseossa esillä olevaa itsenäisyyden juhlavuoden Järjestys romahtaa 1917 -näyttelyä. Se luo kuvaa Suomen itsenäistymisvuoden tapahtumista ja erityisesti siitä, mikä merkitys kansalaisten luottamusta nauttivalla poliisilla on järjestäytyneessä yhteiskunnassa.

» Tutustu verkkonäyttelyyn osoitteessa www.poliisi100.fi

» Poliisimuseon aukioloajat ja tiedot näyttelyistä

Poliisimuseo Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen