Poliisimuseon esinekokoelma Tampereen museoiden kokoelmakeskukseen

Julkaisuajankohta 14.10.2013 0.00
Uutinen

Noin 8 000 Poliisimuseon kokoelmiin kuuluvaa esinettä lastataan muuttolavoille syksyn 2013 aikana, kun museon esinekokoelmat muuttavat Tampereen museoiden kokoelmakeskukseen.

- Uusi kokoelmakeskus Tampereen Ruskossa tarjoaa asianmukaiset ja turvalliset tilat esineillemme. Tähän asti kokoelmia on säilytetty Pohjolankadulla kiinteistössä, jossa ovat aiemmin toimineet muun muassa Poliisin kurssikeskus ja Poliisikoulu. Nyt kokoelma pääsee tilaan, joka on suunniteltu juuri museoesineiden säilyttämistä varten, iloitsee museon kokoelmatutkija Panu Rissanen .

Muutto-operaatio ei ole aivan yksinkertainen, sillä ennen pakkaamista esineet tulee puhdistaa, luetteloida ja valokuvata. Näin esineistä saadaan arvokkaat kulttuurihistorialliset tiedot tallennetuksi museon kokoelmatietokantaan.

- Seulomisen, kuvaamisen ja mittaamisen lisäksi pyrimme aina sijoittamaan esineet poliisihistorialliseen kontekstiin, sillä tavara ilman tarinaa on vain tavara. Muuton yhteydessä esineet erotellaan muusta museoaineistosta, kuten valokuvista, arkistomateriaalista ja kirjoista. Välillä on pitänyt pohtia tarkkaan, mikä itse asiassa on museoesine - erottelu kun ei aina ole ihan yksinkertaista, Rissanen kertoo.

Virkapuvuista laboratorion laitelamppuihin

Poliisimuseo kerää esinekokoelmiinsa poliisin työssään käyttämää välineistöä. Kokoelmien esineistö on hyvin vaihtelevaa: massiivisia radiotukiasemia, viestilaitteita, virkapukuja, liikennevalvonnan välineitä, rikostutkimuslaboratorion laitelamppuja, pieniä pinssejä.

Vain pieni osa museon kokoelmista on esillä näyttelyissä. Kokoelmiin voi tutustua myös Poliisimuseon verkkosivuilla. Verkossa esitellään muun muassa rikosrekisterin kamera 1920-luvulta, kannettava radiokäsipuhelin Handie-talkie 1950-luvulta ja kaupunkipoliisin käsikirja vuodelta 1908.

» Tutustu kokoelmiin verkossa .

Poliisimuseo Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen