Kesävinkki: Poliisimuseossa tekemistä koko perheelle

Julkaisuajankohta 11.6.2014 0.00
Uutinen

Kaipaatko hauskaa tekemistä koko perheelle? Kannattaa suunnata Poliisimuseoon Tampereen Hervantaan. Museossa voi esimerkiksi istahtaa mustanmaijan penkille, ihmetellä Suomen ensimmäistä lottokonetta tai tähyillä kattoon, josta on köydellä laskeutumassa poliisin erikoisyksikön Karhun jäsen.

Poliisimuseo on mielenkiintoinen ja ilmainen käyntikohde kaikenikäisille. Perusnäyttely kertoo suomalaisesta poliisista ja sen työtehtävistä keskiajalta nykypäivään asti.

- Vielä ehtii tutustua myös Poliisi fiktiossa -erikoisnäyttelyyn, joka esittelee kirjallisuuden, elokuvien ja tv-sarjojen suosikkipoliisihahmoja. Museovieraat viihtyvät varmasti pidempäänkin erikoisnäyttelyssä vaikkapa dekkareita lukien tai elokuvia katsellen, kertoo tutkija Maritta Jokiniemi .

Lapsille puuhaa Pokelassa

Lapsille riittää tekemistä museon lastenosastolla, poliisikamari Pokelassa . Siellä lapset voivat pukea päälleen poliisiunivormun ja kokeilla rosvona olemista Pokelan putkassa.

- Myös aarteenetsintää on tarjolla: perheen pienimmät voivat selvittää Orava Ovelaisen aarteen salasanan ja päästä osalliseksi aarteesta. Kaikki lapsivieraat saavat muistoksi mukaan poliisihatun, ja eskari-ikäisille on saatavilla lisäksi kiva tehtäväkirja.

Museovierailun tunnelmia voi jakaa Facebookissa, Twitterissä tai Instagramissa merkinnällä @Poliisimuseo tai #Poliisimuseo. Voit kuvata itsesi vanhassa epäiltyjen rekisteröintituolissa tai mustanmaijan kyydissä. Museon mobiilisivuilla m.poliisimuseo.fi toimii myös vieraskirja ja palautelaatikko.

» Museon yhteystiedot ja aukioloajat

Poliisimuseo Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen