Ajankohtaista Poliisimuseossa: näyttelyn rakentamista ja pikkupoliisiautoja

Julkaisuajankohta 7.11.2014 0.00
Uutinen

Huhtikuussa 2015 avautuvan Voimaa ja vaativia tilanteita -näyttelyn valmistelut ovat Poliisimuseossa jo hyvässä vauhdissa. Uusi erikoisnäyttely kertoo järjestyspoliisin voimankäytön historiasta ja nykypäivästä. Lisäksi esitellään muun muassa poliisin valmiusyksikkö Karhu, terroripommiryhmä sekä joukkojenhallintatoimintaa.

- Poliisin voimankäyttö on nykyään tarkoin säänneltyä, ja se on hyvin kaukana viihdemaailman esittämistä toimintatavoista, sanoo tutkija Tiina Tuulasvaara-Kaleva .

- Kerromme näyttelyssä esimerkiksi poliisin voimankäytön koulutuksesta ja sen kehittymisestä. Muita teemoja ovat muun muassa taktinen neuvottelu ja vaativan tilanteen psyykkinen hallinta. Näyttelyyn tulee myös toiminnallisuutta: museovieras voi kokeilla, miten onnistuu Poliisiammattikorkeakoulun pääsykokeisiin kuuluvan noin 80-kiloisen nuken siirtäminen.

Joulukuussa pienet poliisiautot esille

Joulukuun alussa museon aulan pienoisnäyttelytilaan tulevat esille Poliisimuseon kokoelmien pikkupoliisiautot. Museovieraat ovat usein toivoneet leikkiautoja esille, ja nyt tämä toive toteutuu.

Poliisimuseo on avoinna normaalisti myös erikoisnäyttelyn rakentamisen ajan. Kävijät voivat tutustua perusnäyttelyyn 900 vuotta Suomen poliisin historiaa . Lapsille riittää tekemistä museon lastenosastolla, poliisikamari Pokelassa. Siellä lapset voivat pukea päälleen poliisiunivormun ja kokeilla rosvona olemista Pokelan putkassa.

Myös aarteenetsintää on tarjolla: perheen pienimmät voivat selvittää Orava Ovelaisen aarteen salasanan ja päästä osalliseksi aarteesta. Kaikki lapsivieraat saavat muistoksi mukaan poliisihatun, ja eskari-ikäisille on saatavilla lisäksi tehtäväkirja.

Poliisimuseo Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen