Navigointivalikko

Ajoneuvot sisältö

Ajoneuvot

Vinkkamiehen pönttö

Vinkkamiehet olivat tuttu näky kaupunkien katukuvassa 1950-luvulla. Nämä liikenteen ohjaajat huolehtivat, että liikenne sujui moitteettomasti erityisesti vilkkaissa risteyksissä.

Helsingin poliisilaitokselle oli perustettu jo vuonna 1922 liikenneryhmä, jonka päätyönä oli kaupunkiliikenteen ohjaus.

Liikenteen ohjaus vaati vinkkamiehiltä nopeaa hahmotuskykyä ja rytmitajua, sillä he ohjasivat liikennettä käsimerkkien avulla. Miehet tekivät 1950-luvulla nelituntisia työvuoroja, jotka ajoittuivat aamu- ja iltakahdeksan välille. Vartiopaikkoja lisättiin ruuhka-aikoina.

Syyskuussa 1950 Helsingissä kokeiltiin toista liikenteenohjauksen innovaatiota, joka ei kuitenkaan koskaan yleistynyt. Runeberginkadun ja Mannerheimintien kulmaukseen asennettiin käsikäyttöinen liikenneopastin, jota liikennettä ohjaava konstaapeli käänteli tarpeen mukaan.

Vinkkamiehet olivat pidettyjä kaupunkilaisten keskuudessa: ihmiset toivat tutuiksi tulleille konstaapeleille joululahjoja liikenneohjauspönttöjen luo. Vinkkamiehet hävisivät katukuvasta 1970-luvulla liikennevalojen yleistyttyä.

JOUHA-auto

JOUHA- eli joukkojenhallintatilanteisiin tarkoitettu Volkswagen Transporter MIY-816 tilattiin alun perin Helsingin poliisin peruspartioautoksi elokuussa 1999. Se oli ensimmäinen laitokselle hankittu dieselkäyttöinen partioauto. Lisävarusteina olivat polttoainekäyttöinen ohjelmoitava lisälämmitin, varashälytin ja kääntyvä etuistuin mahdollista tietokoneen käyttöä varten. Aikansa uutuuksia olivat ilmastointilaite ja matkapuhelin Nokia 3210 handsfree-laitteineen.

Auto poistui partiokäytöstä vuonna 2005, jolloin sillä oli ajettu ennen näkemättömän paljon, noin 380 000 kilometriä. Auto jäi kuitenkin varastoon odottamaan vuoden 2005 yleisurheilun MM-kilpailuja.

Vuoden 2006 ASEM-mielenosoituksessa poliisiautoihin kohdistui paljon ilkivaltaa. Sama toistui itsenäisyyspäivänä 2006 Linnan juhlien vastaisessa mielenosoituksessa. Koemielessä haluttiin varustaa yksi auto, jolla pystyi tarvittaessa ajamaan lähelle tavaroita heittelevää, aggressiivista joukkoa. Sopivaksi JOUHA-autoksi valikoitui paljon ajettu, mutta luotettava MIY-816. Auto sai ikkunoihinsa suojaverkot.

JOUHA-auto oli käytössä lähes kaikissa Helsingin suurissa joukkotilaisuuksissa ja mielenosoituksissa. Sen viimeinen "työkeikka" Helsingin poliisilaitoksen hälytys- ja valvontayksikössä oli 6.12.2014 Linnan juhlissa. MIY-816 poistui Helsingin poliisin kalustosta 31.12.2014.

Liikkuvan poliisin moottoripyörä

Liikkuvan poliisin käyttämää Honda CBR 1100XX White Birdiä ylistettiin Tekniikan maailmassa:

“Se ilmestyy äänettömästi taustapeiliin ja parhaassa tapauksessa lehahtaa ohitse. Jos se vilauttaa punaista valoa, on paras pysähtyä - karkuun on turha yrittää, sillä sen huippunopeus on reilusti yli 250 km/h. Kyseessä on liikkuvan poliisin uusi Honda CBR 1100XX ”White Bird” - liikennesäännöistä piittaamattomalle valkoinen tuomiopäivän lintu.” (Alan Bridger, Tekniikan maailma 1998).

Pyörä painaa peräti 250 kiloa. Sen suunnittelussa ja poliisivarusteiden sijoittelussa on tarkkaan mietitty aerodynamiikkaa. Ohjaamon keskellä on nopeusmittarit ja viestilaitteet. Käsikahvojen lähellä on puolestaan hälytyslaitteiden ja keskinopeusmittarin kytkimet.

Poliisin moottoripyörät ovat vetonauloja erilaisissa yleisötilaisuuksissa, joissa kansalaisia ohjataan oikeaan liikennekulttuuriin.

Poliisiauton kattokilvet ja valohälytyslaitteet

Kattokilvet ja ääni- ja valohälytyslaitteet tulivat poliisiautoihin 1950-luvun kuluessa. Ensimmäiset vilkut olivat Marshall-lyhtyjä, jotka näyttivät punaista valoa eteenpäin.

Ensimmäiset äänihälytyslaitteet toimivat sähkömekaanisesti. Ne asennettiin ensin autojen konepelleille pystyasentoon ja myöhemmin vaakatasoon. Aluksi äänihälytyslaitteet olivat painavia ja kuluttivat paljon virtaa. Poliisiautoihin piti rakentaa erilliset tukikaaret niitä varten. Kun hälytyslaitteet käynnistyivät, kaikki muut auton laitteet saattoivat lakata toimimasta. Tämä ratkaistiin asentamalla autoihin lisägeneraattoreita.

Sähkömekaanisesti toimineet sireenit korvattiin paineilmakompressoreilla ja -torvilla 1960-luvulla. Hälytysvalo näytti punaista kaikkiin suuntiin. Valohälytyslaitteita nimitettiin porkkanaksi, jolla oli ”puupää”-ääni. Punainen hälytysvalo vaihtui siniseksi vuonna 1967.

Poliisi-tekstillä varustetut kattokilvet ilmestyivät 1950-luvun lopulla suomalaisten poliisiautojen katoille. Ne olivat Euroopan ensimmäiset kattokilvet. Näkyvyydellä oli erityisesti ennaltaehkäisevä tarkoitus ja ajateltiin, että näkyvä poliisiauto lisäisi turvallisuutta. Liikkuvan poliisin autoissa ensimmäiset kilvet olivat peltisiä eikä niissä ollut valoja. Ne oli kiinnitetty autoon kumikiinnikkeillä ja hihnoilla.

Tarva-auto

Suomalaiset olivat 1960-luvulla huolissaan liikenneturvallisuudesta, sillä onnettomuuksien määrä kasvoi. Liikkuva poliisi alkoi saada lahjoituksina kansalaisilta autoja ja teknistä välineistöä. Muistetuin on toimittaja Niilo Tarvajärven organisoima keräys, jossa muun muassa myytiin huoltoasemilla hamsteritarroja. Tarvajärven kertoman mukaan ajatus keräykseen syntyi, kun hän joutui auto-onnettomuuteen. Tarvajärvi halusi hankkia keräyksen tuotoilla lisää poliisiautoja liikennevalvontaan.

Kansalaiskeräyksen tuotoilla hankittiin 58 niin kutsuttua Tarva-autoa. Autot luovutettiin Liikkuvalle poliisille 14.5.1967. Työskentely näillä autoilla ei aina ollut ongelmatonta, sillä sakkoja saadessaan kansalaiset saattoivat närkästyneinä huomauttaa katuvansa lahjoitustaan.

Poliisimuseossa Hervannassa on nähtävillä yksi Tarva-autoista, Volvo 144 S.